Monster Casino
Support
Kasvojentunnistusteknologian vaikutus nykyaikaisilla kasinoilla Kasvojentunnistusteknologian vaikutus nykyaikaisilla kasinoilla

Kasvojentunnistusteknologian vaikutus nykyaikaisilla kasinoilla

Kasvojentunnistusteknologian vaikutus nykyaikaisilla kasinoilla

Kasvojentunnistusteknologia on viime vuosien aikana noussut houkuttelevaksi ratkaisuksi vahvistuksen tekemiseksi nettikasinoilla. Kasvot tunnistetaan käyttäen metriikkaa ja mittoja, joiden avulla henkilö voidaan tunnistaa tarkasti ja yhdistää kasinon järjestelmän tietoihin. Jatka lukemista selvittääksesi lisää.

Kasvojentunnistusteknologian historia

Woody Bledsoe ja Charles Bisson ovat saaneet tunnustusta kasvojentunnistusteknologian edelläkävijöinä. Heistä kumpikin työskenteli 1960-luvun loppupuolella projektin parissa, jossa käytettiin tietokonetta ihmiskasvojen tunnistamiseksi. Koska hankkeen rahoittanut taho ei halunnut julkisuutta, on vain pieni osa tehdystä työstä julkaistu. Alkuperäinen lähestymistapa sisälsi useiden pisteiden merkitsemisen kasvoilla, joita tietokone käänsi matemaattisesti korjatakseen eri asennoista johtuvat erot.

Kun Bledsoe jätti projektin vuonna 1996, sitä on jatkanut Peter Hart Sandfordin tutkimuskeskuksessa. Yli 2 000 kuvaa sisältävien tunnistuskokeiden aikana tietokone suoriutuu toistuvasti paremmin kuin ihminen. Kasvojentunnistusalgoritmien suorituskyky arvioitiin vuonna 2006. Tulokset viittaavat siihen, että viimeisimmät algoritmit ovat yli 100-kertaisesti osuvampia, kuin vuoden 1995 versiot. Tietokoneet pystyvät erottamaan uusien algoritmien avulla minimaalisen pieniä eroja identtisten kaksosten välillä.

Miten kasvojentunnistus toimii kasinoilla

Tunnet ystäviesi kasvonpiirteet, joten tunnistat heidät helposti. Juuri näin toimii kasvojentunnistus verkossa ja mobiilikasinoilla, mutta algoritmien tasolla. Järjestelmä ottaa kuvan, jossa voit katsoa suoraan eteen tai jossa näkyy lähinnä profiilisi. Livekasinon tunnistusohjelma tulkitsee kasvojesi geometriaa. Avaintekijöitä ovat otsan etäisyys leuasta ja silmien etäisyys toisistaan. Ohjelma tunnistaa kasvojesi maamerkit ja luo matemaattisen kaavan, jota kutsutaan kasvotunnisteeksi.

Kasvotunnistettasi verrataan tunnetut kasvot sisältävään tietokantaan, jonka perusteella luodaan arvio. Kasvosi voivat vastata kuvaa kasvojentunnistusjärjestelmässä. Parhaat nettikasinot, jotka tarjoavat kolikkopelejä ja nopeita voittoja, käyttävät kasvojentunnistusteknologiaa parantaakseen turvallisuutensa tasoa.

Kasvojentunnistusteknologian vaikutus nykyaikaisilla kasinoilla

3D-vallankumous ja nykyaikainen kasvojentunnistus

3D-teknologia on suureksi hyödyksi kasvojen tunnistuksen saralla. Tunnistuksessa hyödynnetään 3D-tunnistimia, jotka vangitsevat tietoja kasvojen muodosta. Tietoja käytetään sitten yksilöllisten ominaisuuksien tunnistamiseksi kasvoilla. Muista tekniikoista poiketen, vaihtelevat valaistusolosuhteet eivät vaikuta 3D-kasvojentunnistukseen, ja kasvot on mahdollista tunnistaa eri kulmista kuvattuna.

Nykyään monet yritykset ja järjestöt käyttävät kasvojentunnistusohjelmaa. Käymme huomaamattamme päivittäin läpi prosesseja, joissa hyödynnetään kasvojentunnistusteknologiaa. Sosiaalisen median jättiläinen, Facebook, on käyttänyt kasvojentunnistusohjelmaa jo yli vuosikymmenen ajan analysoidakseen käyttäjien kuvia. Teknologian ammattilaiset väittävät, että Facebookin oma ohjelmisto on jopa tarkempi, kuin Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisin (FBI) käyttämä vastaava versio. Edistynyt teknologia auttaa käyttäjiä myös avaamaan älypuhelintensa lukituksen kasvojentunnistusominaisuuden avulla sen sijaan, että syöttäisivät kuvion tai pääsykoodin.

Kasvojentunnistusominaisuus on muuttunut yleisemmäksi myös nettikasinoiden käytössä. Kasinot lukevat käyttäjien kasvoja kohdistaakseen kuvia ja videoita.

Kasvojentunnistusohjelmat kasinoilla

Tuhansien ihmisten vieraillessa kasinolla päivittäin, on kasinohenkilökunnan äärimmäisen vaikeaa tunnistaa varkaat ja huijarit. Lisäksi kivijalkakasinoilla on tavallisesti suuria summia käteistä. On siis ymmärrettävää, että kasinotoimitsijat ovat hieman vainoharhaisia. Nevadan peliyhdistyksen tekemän raportin mukaan yksittäisellä kivijalkakasinolla voi olla viikonlopun aikana jopa 90 miljoonaa euroa. Kun ihmisiä ja rahaa liikkuu näin paljon, kasinoilla on järkevää olla käytössään edistyneet turvajärjestelmät.

Kasvojentunnistusteknologian ansiosta turvallisuushenkilöstö voi automaattisesti tunnistaa pelaajat, joita ei haluta kasinolle. Teknologiaa voidaan hyödyntää myös alaikäisten pelaajien ja mustalle listalle päätyneiden asiakkaiden tunnistamiseksi. Viime aikaiset edistysaskeleet tunnistusteknologiassa, joissa yhdistyy kasvojen piirteiden tunnistus ja verkkotyöskentely etänä, on osoittautunut pelialan muuttavaksi tekijäksi. Kasinon tunnistusominaisuus vangitsee kasvot suoraan kivijalkakasinon valvontajärjestelmästä ja vertaa niitä rikollisiin, huijareihin ja muihin epätoivottuihin henkilöihin.

Kerätty data jaetaan kaikkien kasinoiden kesken maailmanlaajuisesti, mikä luo tietoverkon, jonka ansiosta rikolliset voidaan tunnistaa ja pysäyttää ennen kuin he huijaavat ketään muuta.

Kasinoiden muut turvatoimet

Monet kasinot ovat sijoittaneet kameroita pysäköintialueen sisäänkäynnille. Jos näytölle ilmaantuu epätoivottu auto, pyytää turvallisuushenkilöstö asiakkaita poistumaan jo ennen heidän astumistaan sisään kasinolle. Livekasinot käyttävät myös Angel Eye -järjestelmää, joka auttaa estämään huijausta baccarat-pöydissä.

Kasvojentunnistusteknologian vaikutus nykyaikaisilla kasinoilla
5 (100%) 1 vote

Share Review :

Post Name : Kasvojentunnistusteknologian vaikutus nykyaikaisilla kasinoilla

Posted On : 27/12/2019

Author : Cameron Riddell